|
16.05.2012 - 23:08
Roosa-Maria ja Ville juhlivat kihlautumistaan jo pääsiäisen aikaan tälläisella kakulla.
![]() Halusivat samanlaisen kakun, kuin olin tehnyt Roosa-Marian veljelle aikaisemmin, mutta vain pyöreänä. Kahdeksan munan pohja ja täytteenä lakkahilloa ja kermavaahtoa. Pinnalla kinuskia ja koristeet marsipaania. Sormukset "valkokullatut". Enemmän kuin yksi ain ‘ on kaksi, tulkoon onnenne vieläkin suuremmaksi. Onnea! ![]() Roosa-Maria on keskimmäisen tyttäreni parhaita kavereita. Mielestäni hauska sattuma oli, kun odotin vielä omaa tytärtäni ja "kauhukseni" huomasin kastettujen palstalta, että mun nimi on osin viety!! ;) Totesinkin kälylle, että kun sukunimi oli silloin vielä outo (asutaan siis niin pienellä paikkakunnalla, että suurinpiirtein kaikki tuntevat toisensa), niin tuskin ainakaan samaan kouluun tulevat. No, samaan kouluun tulivat, vieläpä peräti samalle luokalle ja hyviksi ystäviksi! Joten tätä kakkua oli aivan erityisen mukava tehdä. 08.04.2012 - 23:12
Katsos, tulikettu antaa nähtävästi ladata tänne kuvia, mitä Crome ei suvainnut tehdä.
Elikkäs viime viikonloppuna sai kasteen ja nimen tanskalaissyntyinen Benjamin ja minä sain kunnian tehdä juhliin kakun. ![]() Äidin kanssa sähköpostia läheteltiin puolin ja toisin, ja sainkin tarkat toiveet kakulle. Kahdeksan munan kaakaolla maustettu pohja ja täytteenä lakkahilloa ja valkosuklaamoussea. Tuollaista yhdistelmää en ainakaan muista aikaisemmin tehneeni, joten aivan pakko oli moussekulhon pohjalta täyte kaapia. ![]() Väritoiveena oli vaalea turkoosi ja valkoinen, kaikki koristeet kuin myös pinnan kuorrute marsipaania. ![]() Myöskään rusettia en muista kakun ympärille aikaisemmin tehneeni, ja kauniimman olisi siitä saanut, jos olisin uskaltanut kaulata sen ohuemmaksi... Nyytti pieni syliinne annettiin, se vauvalta tuoksuu, on lämmin niin. Se itsekkin varmaan tietää sen, et sulattaa jokaisen sydämen. Hiustupsusta pieniin varpaisiin, se on ihana, ihana niin. 07.04.2012 - 15:13
![]() Aikomuksena oli laittaa viime viikonlopun kastekakusta kuva, mutta eipä onnistu nyt kuvien lisääminen... joten toivotankin kaikille täällä piipahtaville Oikein herkullista ja aurinkoista pääsiäisen aikaa! 25.03.2012 - 08:00
Ei oikein kuulu leivonta-aiheiseen blogiin kukkajutut, mutta laitetaan nyt kuiteskin.
![]() Olen nyt saanut muutamaan kertaan Anopinkielen kukkimaan, kovin pieni ja huomaamaton on tosin kukkanen. Kukkavana tiputtelee mahlaa (?) lattialle ja ruukun reunoille täydessä kukassa ollessaan. Tästä olen ylpeä. 15 vuotta vanha Saint Paulia eli tuttavallisemmin Santtu vaan. ![]() Väri on vaalean punainen ja yleensä aloittaa kukinnan näin maaliskuun loppupuolella jatkuen aina tuonne marraskuulle asti. Suurinpiirtein joka toinen vuosi olen jakanut. Viime keväänä sai lahjaksi kaksi orkideaa, valkoisen ja lilan. Lajikkeesta ei ole mitään tietoa. Kukkivat koko kesän ja juuri ennen joulua kukinta sitten loppui. ![]() Sain vinkin leikata kukkavarsia hieman lyhyemmäksi ja yllätyksekseni orkideat alkoivatkin kukkia uudelleen! ![]() *etukäteisajastettu 23.03.2012 - 08:00
Joskus muinoin on saanut Tupperwaren kutsuilla vieraslahjaksi setin pieniä ympyränmallisia muotteja.
![]() Setin isoin muotti oli juuri sopiva pienien rieskojen tekoon. Paistokin meni suht nopeaan, kun pellille mahtui 12 kappaletta kerrallaan. Rieskat 1 l piimää 2 1/2 tl soodaa 2 tl suolaa 10 dl vehnäjauhoja loput ohrajauhoja Lisää piimään suola ja sooda. Lisää ensin vehnäjauhot ja lopuksi ohrajauhoja niin että saat leivottavan taikinan. Leivo leiviksi ja pistele haarukalla. Paista 275 asteessa kauniin värisiksi.
Tein kahdesta litrasta piimää taikinan ja siitä tuli yhteensä 84 kappaletta pieniä annosrieskoja.
*etukäteisajastettu 21.03.2012 - 15:12
Yhdeksän vuotta täyttävä Roope on kova Hifk fani ja toivoi kakkunsa päälle kyseisen jääkiekkojoukkueen logoa.
![]() Kuva on juuri maalattu, joten pinta on vielä kostea. Onnittelut Roopelle! 09.03.2012 - 22:50
Keskimmäisen tyttären ystävän isosisko sai esikoisensa, ja minä pyynnön tehdä ristiäisiin kakun.
![]() Toiveena Aatos Ilmarin äidillä oli vadelmamousse täytteeksi, lumihiutaleita, vauva kastemekossa, hieman sinistä, kimalletta sekä valkoinen marsipaani pinnalle. ![]() Itse ehdotin "lumipalloja" kakun alareunaan, kun mielestäni sopivat teemaan (jäätä, lunta ja hiutaleita) niin hyvin. Pohjassa kahdeksan kananmunaa. ![]() On lapsi syntynyt maailmaan, tuoden paljon iloa tullessaan. Hän lahja on kallis ja suloinen, hänen elämänsä olkoon onnellinen. 21.02.2012 - 13:15
![]() Pohjassa 12 kananmunaa, täytteenä lakkahilloa ja pinnalla kinuskia. Koristeet kaikki marsipaania. ![]() Sama kakku, vain eri kuvakulma. Onnittelut nuorelle parille! 20.02.2012 - 22:35
Sain pyynnön tehdä orkideoita hääkakkujen koristeeksi. Olin ensin, että APUA!? En kyllä osaa... muotti, mikä minulla on, ei ole kovinkaan kummoinen, eikä taidot todellakaan riitä ilman muottia tekemiseen. (Montako pilkkua saa olla yhdessä lauseessa? ;P) Tein "raakakopion" morsiamelle malliksi saatesanoilla, että jos tällainen kelpaa, niin sitten teen. Häiden teemaväreinä oli turkoosi ja valkoinen. Myös kimalletta toivottiin.
Massana marsipaani. Minä tein vain kukat ja paikallinen urheilijalahjakkuus Jenni teki kakut. Hänen luvallaan julkaisen myös kakuista kuvat.
Koristeena oli myös syötäviä timantteja.
Yhdessä näin, käsikkäin elämän kaikkia vaiheita päin. Millainen lie tuleva tie Rakkaus aina perille vie.
20.02.2012 - 22:05
Elämä makeaksi blogin Facebook ryhmässä oli joskus syksyllä pieni kisa. Eli blogiin kommentoineiden kesken ryhmässä arvottiin Leivotaan lehti.
Tässäkin numerossa oli vaikka ja mitä kokeilemisen arvoisia ohjeita! Kiitos Ulla!
14.02.2012 - 00:09
Mokkapalat eivät ole kuuluneet suosikkeihini, vaan oikeastaan inhokkeihin.
Myös pohjan ohjeen otin samasta paikasta, kun oli erilainen kuin oma perinneohjeeni. 2 1/2 dl vettä 200 g voita tai margariinia 4 rkl tummaa kaakaojauhetta 1 tl suolaa 5 dl sokeria 5 dl vehnäjauhoja 2 tl vanilliinisokeria 1 1/2 tl ruokasoodaa 1 dl bulgarianjugurttia 2 munaa Kiehauta vesi, kaakaojauhe, rasva ja suola kattilassa. Jäähdytä. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita ja lisää taikinaan myös jugurtti ja munat. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Jäähdytä. Tee kuorrutus. 1 levy Maraboun maitosuklaata 2 prk smetanaa Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Jäähdytä. Sekoita sula suklaa smetanan joukkoon. Kuorruta piirakka. Koristele esim. nomparelleilla. "Ystävien kesken arjen harmaus muuttuu juhlahetkeksi. Ystävien kesken murhe muuttuu ilon kyyneleiksi. Ystävien kesken ilo ja onni jaetaan ja sydän keventyneenä taas matkaa jatketaan." Oikein hyvää Ystävänpäivää!
06.02.2012 - 22:10
Nuorimmaisella oli selkeät toiveet kakkuunsa. Vaaleanpunaista, kermapinta, täytteeksi banaania ja mansikkaa sekä koristeeksi kynttilät.
Tein molempiin juhliin, sekä kaverisynttäreille että "aikuisten" kemuihin, samanlaiset kakut. Vaivatonta.
25.01.2012 - 23:06
Olen saanut jonkinverran palautetta siitä, ettei blogi päivity, eikä uusia ohjeita tule.
Helpot Suklaakeksit (n. 15 jättikeksiä tai 24 normaalikokoista) -250 g suklaata -2 rkl huoneenlämpöistä voita -1 3/4 dl rypsiöljyä -3 dl sokeria -1 iso muna -4 1/2 dl vehnäjauhoja -2 tl vaniljasokeria -1/2 tl ruokasoodaa Lämmitä uuni 175 asteeseen. Paloittele suklaa pieniksi kuutioiksi. Vatkaa voi, öljy ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon muna. Yhdistä jauhot, vaniljasokeri ja sooda. Lisää taikinaan jauhoseos ja suklaapalat. Lusikoi seos leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Keksit leviävät paistamisen aikana, joten jätä pellille reilusti tilaa. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia tai kun keksit ovat kauniin ruskeita.
25.01.2012 - 22:47
.. on tässä. Meni siis Jassulle tuonne hieman pohjoisemmaksi.
Paketti sisälsi siis - muffinssien koristelusetin (neljä pulloa ja niissä erilaiset tyllat) -Marimekon servettejä -Wiltonin muottisetin -Wiltonin koristeluhileitä/rakeita
13.01.2012 - 23:02
Pitipä tulla laittamaan tuosta arvonnan paketista kuva, kun sain jo viikolla viestiä, että on saapunut perille. No, kuva on kamerassa, mutta kamera ei ollutkaan kotona. Meillä kotonakotona, eli lapsuudenkodissani tehtiin ikkunaremontti nyt syksyllä. Olivat saaneet "kaupantekijäisiksi" haudutuspadan.
Koska en ole mikään kokkikolmonen todellakaan, pata päätyi meille. Olen hauduttanut padalla lihakastikkeen ja joulun välipäivinä tein kinkunjämistä hernekeittoa. Mikään nälkäisen ruuanlaittajan kapine tuo ei ole, vaan vaatii melko pitkän valmistusajan. Esimerkiksi hernekeitolle ajattelin seitsemän tunnin haudutusajan riittävän, mutta vajaan parisen tuntia jouduin kypsentää lisää, jotta sain halutunlaisen lopputuloksen. Hernekeitto haudutuspadalla - 500 g pussi herneitä -kinkunjämiä -lihaliemikuutio -suolaa oman maun mukaan -mausteita, esim. meiramia ja muskottipähkinää -(sipulia ja porkkanaa) Laita herneet likoamaan runsaaseen veteen noin kahdeksaksi tunniksi tai yön yli. Kaada vesi pois ja huuhtele herneet. Esilämmitä haudutuspataa 20 minuuttia ja kaada herneet pataan. Lisää vettä niin, että herneet reilusti peittyvät. (Jos laitat porkkanaa ja sipulia, lisää ne myös.) Hauduta kuusi-seitsemän tuntia. Lisää kinkku, lihaliemikuutio ja mausteet. Hauduta vielä parisen tuntia.
Tässä vielä alkutekijöissään, valmiista keitosta en huomannut ottaa kuvaa, mutta oli todella maistuvaa ja herkullista. Vinkkejä muihinkin haudutuspadalla tehtäviin ruokiin otetaan mielellään vastaan!
05.01.2012 - 22:58
Elikkä oikein maukasta leivontavuotta 2012 kaikille! Täällä oli joulukuun ajan arvonta käynnissä. Voittajan arvoin totuttuun ja helppoon tapaan täällä. Osallistujia oli mukavat 102 kommentoijaa ja onnetar suosi numeroa 87 eli Jassua!
JASSU KIRJOITTI 16.12.2011 - 20:50
Onnea oikein paljon ja hyvää joulun odotusta! :)
Laitatko minulle sähköpostitse osoitetietosi, niin saan pienen leivonta-aiheisen paketin eteenpäin? (hannankeittiossa@luukku.com) Kiitos kaikille osallistujille! =)
23.12.2011 - 23:48
Täällä onkin ollut tosi hiljaista päivitysten osalta, läppäri otti ja sanoi sopimuksensa irti parisen viikkoa sitten vieden mukanaan kaikki kuvat. Enkä tietenkään ollut tajunnut siirtää kansioista kuvia Vuodatukseen talteen. Mutta toki jouluksi on leivottu, innostuin kokeilemaan limppujakin parillakin uudella ohjeella ja ihan hyviä tuli! Ihan tietoisella päätöksellä en ole paljoakaan perheestäni täällä kertonut. Mutta kun tästä aikoinani kirjoitin, niin nyt voin iloisena ilmoittaa tyttären valmistuneen restonomiksi!
Tätä lahjaa ei voi paketoida, eikä käärössä antaa. Lahjan tämän kauneimman, sydämestäni lähetän. Iloa, riemua, rauhaa syvää, toivon sinulle joulua hyvää! Hanna
04.12.2011 - 13:35
Hurjaa, nyt viikonlopun aikana oli kävijälaskuri pyörähtänyt uusille sadoilletuhansille!
Lämpöiset kiitokset kaikille kävijöille!! Ja koska en ole pitänyt arvontaa pitkään aikaan, nyt olisi sen aika varmaankin? Eli jätä tähän postaukseen kommetti siitä, mikä sinulle on parasta/tärkeintä joulussa. Toivon myös, että jätät sähköpostiosoitteesi, joka siis näkyy vain minulle tuolla hallintasivuilla. Aikaa osallistua on tämän vuoden loppuun asti. Palkinnosta ei ole vielä hajuakaan, mutta enköhän jotakin keksi.
28.11.2011 - 21:00
Tässä hyvä esimerkki siitä, kun mikään ei oikein onnistu! Eli kunnollista sähläystä ganachen kanssa...
Ihan näin tumman suklaista en siitä halunnut, joten etsin netistä ohjeen jossa oli hieman vähemmän suklaata. Eli kaksi Fazerin sinistä suklaalevyä sulatettuna litraan kermaa. Vatkasinkin kerman sitten oikein kunnolla ryynimäiseksi.. eikä se tuntunut napakoituvan ollenkaan, vaan jäi tuollaiseksi lötköksi. Eipä sillä sitten kunnon pursotusjälkeä saanut aikaiseksi. Lisäksi pursotus alkoi vettymään toiselta reunalta... Kakku syötiin eilen ihan kotona, joten sai kelvata, enkä uutta annosta alkanut enää vatkailemaan. Luonnossa ei ehkä ihan noin pahan näköinen ollut. Pohjassa kahdeksan munaa ja täytteenä mansikkamousse.
Puoliksi syötynä.. Eihän sitä opi, jos ei harjoittele?!? Tuota ruusupursotusta pitää kyllä vielä testata uudemman kerran. 13.11.2011 - 22:42
Monessa perheessä taidettiin herkutella täytekakulla tänään, niin myös meillä.
Kuuden kananmunan vaalea pohja, täytteenä mansikkahilloa, kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia ja kermavaahtoa. Pinnalla marsipaani ja myös kaikki kukkaset samaa tavaraa. Yleensä teen massojen alle kreemin, mutta nyt kokeilin, miten kakun pinta käyttäytyy pelkällä kermavaahtosipaisulla. Yllättävän hyvin kesti, tässä kakku siis yön yli jääkaapissa olleena. Passaa siis ainakin kotikakkuihin ihan hyvin. Onnittelut kaikille iseille ja vaareille! =) |
Olet kävijä
Tällä hetkellä täällä
Muita mukavia sivuja
Kotivinkki tarjoaa herkul- liset reseptit! Sivupohjani taiteili
Joulupohja Tuunarilta Leivontatarvikekaupat verkossa
Ystäviäni
Näillä sivuilla käyn..
A B C E F G H Hattulan pappilan apupapin papupata I J K Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta L Leipuri-Kondiittorin opintiellä M Makunautintoja Mimmin keittiöstä Merjan leivonta ja askartelusivut Mmmakiaa uusi N Nyytin herkkuja ja pikku-Myyn puuhia O P R S T V W Z Zorron taivaallinen ruokablogi Y Ä Ö
|